AFTERNOON TEAN MYYTTI — JA MITÄ HISTORIA OIKEASTI KERTOO

Tunnetuin tarina kuuluu näin: 1840-luvulla Bedfordin herttuatar Anna Maria Russell koki iltapäivisin "uupumusta", koska päivällinen oli teollistumisen ja kaasuvalaistuksen myötä siirtynyt yhä myöhemmäksi, jopa yhdeksään iltaan. Hän tilasi huoneeseensa teetä, leipää ja voita, ja näin syntyi Afternoon Tea.

Tarina on hyvä, mutta se ei todennäköisesti ole ihan koko totuus.

Kun myytti kohtaa historian

Tarkempi historiantutkimus kertoo toisenlaisen tarinan. Englantilaisissa kylpyläkaupungeissa kuten Bathissa ja Harrogatessa tarjoiltiin "Afternoon Tea" -kattauksia jo 1750- ja 1760-luvuilla, lähes sata vuotta ennen herttuatarta. Kun kuningatar Victoria kirjoitti päiväkirjaansa vuonna 1845 nauttineensa teetä "saksalaiseen tapaan" kakkujen kera, hän ei maininnut esimerkiksi "Bedfordin tapaa", mikä on outoa, jos herttuatar todella olisi juuri silloin keksinyt koko perinteen.

Miksi tarina silti elää? Koska ihmiset rakastavat selkeitä alkuperätarinoita, vaikka totuus olisikin hajanaisempi ja vähemmän glamouria täynnä.

Turun oma versio: kahvi kiellettynä huumausaineena

Samaan aikaan, kun brittiläinen teekulttuuri muotoutui, Turussa käytiin omaa, yhtä värikästä kamppailua kuuman juoman kanssa, tosin kahvin, ei teen. Kahvikulttuuri saapui Suomeen Tukholman kautta 1740-luvulla, ja se levisi nopeasti myös Turkuun.

Viranomaiset eivät kuitenkaan olleet innoissaan: kahvi kiellettiin Ruotsin valtakunnassa neljä kertaa 1700-luvun jälkipuoliskolla. Syitä oli kaksi. Ensinnäkin taloudelliset: merkantilistisen talouspolitiikan mukaan kahvin tuonti vei rahaa pois maasta. Toiseksi, ja huvittavammin, kahvin uskottiin olevan "huumaava" aine, joka voimistaisi ihmisten viettejä ja aiheuttaisi haitallisia seurauksia.

Kiellot eivät kuitenkaan tehonneet. Vuosisadan loppuun mennessä Turussa toimi jo noin kymmenen kahvilaa, ja kaupungissa kerrotaan kahvin tuoksun leijuneen ilmassa kielloista huolimatta.

Kaksi tarinaa, sama kaipuu

Brittiläinen teehetki ja turkulainen kahvikulttuuri kertovat pohjimmiltaan samaa tarinaa eri kielillä: molemmat syntyivät tarpeesta pysähtyä hetkeksi yhdessä kupin äärelle. Se on tarve, joka on osoittautunut sitkeämmäksi kuin mikään aikansa kielto tai virallinen väite.

Café Victorin Afternoon Tea ei yritä olla historiallisesti "aito" kopio 1800-luvun Englannista. Se on oma tulkintamme perinteestä: kolme suolaista ja kolme makeaa käsintehtyä suupalaa, aina mukaan lukien skonssi hillon ja kermavaahdon kera, macaron sekä sormivoileivät, nautittuna laadukkaan kahvin tai haudutetun teen kera, keskellä Turun taidemuseon graniittilinnaa.

Ehkä juuri siksi tämä perinne on kestänyt: se ei koskaan ole ollut vain yhden herttuattaren, tai yhden kaupungin tarina tai tapa.